
PERINTÖOIKEUS
Perunkirjoitus, testamentti, edunvalvonta, perinnönjako – missä voisimme olla avuksi?
Perintöoikeus kuuluu toimistomme erikoistumisalueisiin. Hoidamme kaikkia perintöoikeuden alaan kuuluvia asioita, kuten laadimme perukirjoja, perinnönjakokirjoja, testamentteja ja edunvalvontavaltakirjoja. Hoidamme myös muun muassa kuolinpesään liittyviä asioita ja toimimme tuomioistuimen määräämänä pesänselvittäjänä ja pesänjakajana.
PERINTÖOIKEUS
Tietoa testamentista
Testamentti on keino muuttaa lakimääräistä perimysjärjestystä. Esimerkiksi avopuolison aseman tehokas turvaaminen edellyttää käytännössä testamentin laatimista. Testamentilla ei kuitenkaan voi loukata rintaperillisen oikeutta lakiosaan, joka on puolet lakimääräisestä perintöosasta.
Testamentilla voidaan luovuttaa myös hallintaoikeus omaisuuteen. Puolisoiden väliset keskinäiset hallintaoikeustestamentit ovat hyvin yleisiä. Testamentilla on mahdollista sulkea myös perinnöksi saatu omaisuus avio-oikeuden ulkopuolelle. Tällöin perintönä saadut varat eivät avioerotilanteessa päädy perillisen puolisolle.
Hyvin tehty testamentti ehkäisee perintöriitojen syntymistä sekä auttaa minimoimaan perintöveroseuraamukset.
Testamenttiriidat
Avustamme asiakkaita testamenttiriidoissa. Testamenttiriitoja ovat testamentin moitteen lisäksi riidat muun muassa testamentin ineksistenssistä, peruuttamisesta tai tehottomuudesta. Myös testamentin saajien välille voi syntyä intressiristiriita.
Monet testamenttiriidat ovat pesänjakajan toimivaltaan kuuluvia, mikäli kuolinpesään on lainvoimaisesti määrätty pesänjakaja. Testamentin moitteen tutkiminen kuuluu sen sijaan ainoastaan tuomioistuimen toimivaltaan, joten moitekanne on aina pakko nostaa käräjäoikeudessa. Perillisen on nostettava moitekanne kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti annettiin hänelle tiedoksi.